Radio Nova: Negative - Giving up

Tätä on odotettu, yleismaailmallisen hyvää fiilistä. Asiat ovat pikkuhiljaa lähteneet rullaaman jopa koulussa. Tosin opetusryhmät vaihtuivat, eli tunnen oloni oudoksi ilman vanhoja ryhmiä. Mikään ei koskaan miellytä minua. Darrn.

Tämä päivä (ja viikko) on mennyt harvinaisen mukavasti. Alkuviikosta oli kokeita ja minulla oli rutosti luppoaikaa päivisin. Tosin käytin osan ajasta lukemiseen, mutta silti. Nyt perjantaina oli ensimmäinen päivä uuden lukujärjestyksen mukaan ja bongailin tuttuja eri aineiden ryhmistä. Me will not be alone anymore! Tai no, saapi nähdä. Teen kyllä ainakin äidinkielen puhetyön erään kaverin kanssa, eli ihan hyvältä vaikuttaa.

Treenannutkin olen. Uutta liikesarjaa on nyt tahkottu neljissä treeneissä ja mä jopa osaan sen! Tykkään siitä myös oikein kovasti, vaikka tekniikoita on jotakuinkin 38 (!), mutta loppuvaiheessa tuleva loikka korjaa kaiken. On vaan niin hauskaa tehdä jonkun sortin hyppyliuku eteenpäin kesken liikesarjan. Se on aivan loistavaa. <3
Ja tänään(kin) olin treeneissä. Taisi olla kolmas tai neljä viikko peräkkäin, kun olen repinyt itseni ottelutreeneihin ja on se sen arvoista! Ette usko, kuinka paljon ihmistä voi huvittaa nyrkin kokoinen mustelma olkavarressa (kiitokset "Wialliselle" :D). Tosin se mustelma ei näy, vielä. Aamulla se on varmasti jo näkyvissä, nyt näkyy vain punoitusta ja hieman mustelman häivähdystä. Selkäkin huusi hoosiannaa, mutta tulikuuma vesi korjasi sen. Varpaani myös yrittää kuoriutua nahastaan, mutta se on pientä.
Jos tekisin äidinkielenaineen TaeKwon-Dosta, opettaja todennäköisesti järkyttyisi, niin värikästä tämä touhu on. Sitä ei vain voi olla rakastamatta.

Mutta nyt me is tired ja lopetan hehkutukseni tähän. Lisätään vielä, että tällä hetkellä taidan rakastaa (lähes) koko maailmaa erinäisten asioiden johdosta. Siirrän vanhan merkinnän arkistoon myöhemmin~